Kuukauden hoitaja

Kuukauden hoitaja on titteli, jonka voi ansaita kyseisen kuukauden aikana aktiivisena Hajnalkassa toiminut hoitaja. Kuukauden hoitaja on lähinnä kunnianosoitus, mutta siitä saa nimellisenä palkintona 40 kr, ja maininnan hoitajan omiin tietoihin sen lisäksi, että kaikki löytyvät myös listana tältä samaiselta sivulta. Mikäli kuukauden aikana on ollut erityisen epäaktiivista, kuukauden hoitaja voidaan myös jättää valitsematta. Kunniamaininnan saavan hoitajan valitsee Darya.

Tittelin saamiseen on joitain yleisiä kriteerejä, jotka täyttävä on todennäköinen kuukauden hoitaja. Mikäli useampi hoitaja täyttää nämä kriteerit, valinta on enemmän arvontaa ja muun aktiivisuuden arviointia (esimerkiksi kilpailuihin ja foorumin yleisiin keskusteluihin osallistumista). Yleiset kriteerit, joiden avulla kuukauden hoitaja yleensä valitaan, ovat seuraavanlaiset: tämä on todennäköisesti kirjoittanut yhden tai useamman tarinan kuluneen kuukauden aikana, ja vähiten kuukauden hoitajana mahdollisista ehdokkaista, tai on uusi jäsen.

Sama hoitaja ei voi olla kahta kertaa peräkkäin kuukauden hoitajana, mutta tämä voi olla useasti kuukauden hoitaja.


2017
» Tammikuu: Waldhar


2016
» Tammikuu: Mauda
[1.2.2016-31.12.2016 ei valittu epäaktiivisuuden vuoksi]


2015
» Tammikuu: Faye
» Helmikuu: Nena
» Maaliskuu: Mirelirith
» Huhtikuu: Draguel
[1.5.2015-31.12.2015 ei valittu epäaktiivisuuden vuoksi]


2014
» Tammikuu: Draguel
» Helmikuu: Faye
» Maaliskuu: Kanzono
» Huhtikuu: Eloise
» Toukokuu: Faye
» Kesäkuu: Sempiternal
» Heinäkuu: Namira
» Elokuu: Mirelirith
» Syyskuu: Draguel
» Lokakuu: Gaera
» Marraskuu: Ingrid
» Joulukuu: Mirelirith


2013
» Tammikuu: Anny
» Helmikuu: Gaera
» Maaliskuu: Mirelirith
» Huhtikuu: Risé
» Toukokuu: Ayanna (Nena)
» Kesäkuu: Faye
» Heinäkuu: Janet
» Elokuu: Argél
» Syyskuu: Mirelirith
» Marraskuu: Faye
» Joulukuu: Mirelirith


2012
[01.08.2011-31.05.2012 kuukauden hoitajia ei ole valittu epäaktiivisuuden vuoksi]
» Kesäkuu: Coco
» Heinäkuu: Faye
» Elokuu: Takibi
» Lokakuu: Gaera
» Marraskuu: Baka
» Joulukuu: Mirelirith


2011
[1.1.2011-31.4.2014 kuukauden hoitajaa ei valittu epäaktiivisuuden vuoksi]
» Toukokuu: Nena
» Kesäkuu: Melia
» Heinäkuu: Seth


2010
[1.1.2010 kuukauden hoitajaa ei valittu epäaktiivisuuden vuoksi]
» Helmikuu: Nena
» Maaliskuu: Maleka
» Huhtikuu: Anny
» Toukokuu: Nena
» Kesäkuu: Anny
» Heinäkuu: Melia
» Elokuu: Draguel
» Syyskuu: Anny
» Lokakuu: Draguel
» Marraskuu: Melia
» Joulukuu: Ellutellu


2009
» Tammikuu: Sohvi
» Helmikuu: Ichigo
» Maaliskuu: Nena
» Huhtikuu: Manta
» Toukokuu: Nena
[1.6.2009-31.8.2009 kuukauden hoitajaa ei valittu epäaktiivisuuden vuoksi]
» Syyskuu: Anny
» Lokakuu: Nena
» Marraskuu: Marim
[1.12.2009 kuukauden hoitajaa ei valittu epäaktiivisuuden vuoksi]


2008
» Marraskuu: Seth
» Joulukuu: Nena